Sisältö:
» 8.1 Yleistä
» 8.2 Toiminta
» 8.3 Historia
» 8.4 Rkp nykyään
Nimi : Ruotsalainen kansanpuolue r.p. (Rkp) - Svenska folkpartiet (Sfp)
Perustettu : 1906
Jäseniä : 32 000
Paikallisosastoja : 160
Yhteystiedot : Simonkatu 8 A, PL 430, 00101 Helsinki; Puhelin 09-693 070; Faksi 09-693 1968; s-posti info@sfp.fi
Alijärjestöjä ym.
Jokainen Rkp:n jäsen kuuluu johonkin paikallisosastoon, joita kutsutaan myös jäsenjärjestöiksi. Puolueella on myös alueesta riippumattomia erityisjärjestöjä kuten esim. aluepoliittinen tai lapsipoliittinen järjestö.
Rkp on jaettu viiteen piiriin: Helsinki, Uusimaa, Turunmaa, Pohjanmaa ja muu Suomi. Näillä piireillä on oma piirihallituksensa.
Rkp:n toimintaa johtaa puoluekokousten välisenä aikana puoluehallitus, joka kokoontuu keskinmäärin kerran kuussa. Puoluehallitukseen kuuluu 29 jäsentä: puheenjohtaja, kolme varapuheenjohtajaa, 18 puoluekokouksen valitsemaa edustajaa, yksi edustaja jokaisesta piiristä ja yksi edustaja sekä nuoriso- että naisjärjestöstä. Puoluehallituksen puheenjohtajana toimii puoluejohtaja.
Rkp:n korkein päättävä elin on puoluekokous, johon kokoontuvat puolueen kaikkien paikallisosastojen edustajat eli lähes 300 henkeä. Puoluekokous järjestetään kerran vuodessa kesäkuun toisena viikonloppuna, poikkeustaupauksissa muulloinkin.
Puoluehallituksen valmistelevana elimenä toimii työvaliokunta. Tämä operatiivinen elin kokoontuu viikottain, mikä mahdollistaa siltä kantaaottamisen puolueen jokapäiväiseen toimintaan.
Työvaliokunnan jäseniin kuuluu puoluejohtaja, puolueen kolme varapuheenjohtajaa, puoluesihteeri, naisjärjestön, nuorisojärjestön sekä ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtajat, rkp:n ministerit sekä kaksi keskushallituksen nimeämää edustajaa.
Rkp on perustettu heti Ruotsalaisen puolueen (n.1870-1906) lakkauttamisen jälkeen mutta vaikuttaa kuitenkin vahvasti siltä, että kysymyksessä on ollut vain puolueen nimenvaihdos diplomaattisemmalta kuulostavaan suuntaan. Puolueiden harjoittamat politiikat eivät nimittäin poikkea juuri lainkaan toisistaan.
Ruotsalainen puolue perustettiin lähinnä maamme ruotsinkielisen yläluokan privilegioiden suojelemiseksi. Tähän kuului (ja aihetodisteita on, että kuuluu vielä tänäkin päivänä) olennaisesti myös avoin rasistisuus äidinkielenään suomea puhuvia kohtaan Axel Olof Freudenthalin johdolla. Suomenkielisiä pidettiin (eikä kannata yllättyä, vaikka pidettäisiin vielä nykyäänkin) yleisesti ruotsinkielisten parissa tuohon aikaan alempirotuisina ja vähä-älyisimpinä.
Moni on ihmetellyt sitä, kuinka Rkp on onnistunut pysymään hallituksessa puolivuosisataa putkeen merkittävistä vaalitappioista huolimatta. Puolenvuosisadan hallituspuolueet ovat nimittäin lähinnä tuttuja vain Pohjois-Koreasta tms. Seuraava kirjoitus valoittanee motiiveja ko. epädemokraattiseen toimintaan:
"Ruotsalaisten yhdistys - politiikan kummajainen
Minulla on ollut kunnia olla kolme kertaa hallitustunnusteluissa ja kaksikertaa itse hallitusneuvotteluissa. Ne ovat yleensä olleet varsin älyllisiä tilaisuuksia. Jokaisen mukaan päässeen puolueen edustajat ovat pyrkineetperustelemaan ideologisista tai käytännöllisistä lähtökohdista - asiasta riippuen - hankkeita tai lausumia, jotka haluavat saada mukaan hallitusohjelmaan. Vaikka käytännön arkipäivässä näyttääkin aika ajoin siltä, että puolueet ovat politiikaltaan hyvin samanlaisia, niin tuossa hallitusneuvottelutilanteessa erot tulevat selvästikin esiin. Sanottu koskee todellisia poliittisia puolueita. Neuvotteluissa on joka kerta ollut mukana myös ryhmittymä, joka poikkeaa täydellisesti muista. Se on Ruotsalainen kansanpuolue, rkp. Olin vuonna 1999 talousryhmässä mukana. Kun muut neljä puoluetta argumentoivat välillä varsin kiivaastikin, niin yksi porukka sanoi, että 'meille käy kaikki, kunhan päästään mukaan hallitukseen'. Se oli juuri tuon rkp:n edustaja. Neljä vuotta ei ole tilannetta muuksi muuttanut. Nyt rkp vaati vain yhden virkkeen hallitusohjelmaan: 'Ruotsinkieliset palvelut turvataan'. Heille riittää kuulemma yksi ministerinsalkku, eikä senkään laadulla ole väliä. Näin heppoiset ehdot sopivat luonnollisesti kahdelle muulle, demareille ja kepulaisille, jotka nyt voivat sopia keskenään hallitusohjelmatekstistä. Jämä ministeriys, esim. kansliaministeriys, annetaan lopuksi rkp:lle, joka joutuu puheidensa jälkeen siunaamaan kaikki mitä kaksi muuta ovat sopineet. Rkp ei oikeastaan ole puolue laisinkaan. Se on ruotsinkielinen ruotsinkielisten yhdistys, joka valvoo siinä missä mikä tahansa etujärjestö ruotsinkielisen vähemmistön etuja. Eivät ne vähäisiksi ole jääneetkään. Tekemällä monipuoluehallituksissa kauppoja oikeiden puolueiden kanssa, rkp on voinut junailla ruotsinkielisille sellaisiakin etuja, joista ei hallitusohjelmassa oltu sovittu. Siis todella toimiva etujärjestö! Huippuunsa saakka edut on turvattu Ahvenanmaan maakunnalle. Olen ollut niitä hyväksymässä, koska sillä lunastetaan oikeus olla mukana muussa kansallisessa yhteiskunnallisessa keskustelussamme. Ei ihme, että Ahvenanmaan uusi kansanedustaja Jansson ilmoitti äänestävänsä aina hallituksen puolesta, olivat siellä edustettuina mitkä puolueet tahansa! 1970-luvulla hallituksessa oli SAK-ministereitäkin, joten ei se mitään ainoalaatuista ole, että siellä on etujen kesto kerääjänä rkp:kin. Se tässä kiusallista on, että varsinaiset poliittiset puolueet eivät voi käydä poliittista keskustelua tämän kestohallituspuolueen kanssa. Se vain otetaan täydennysjoukkona hallituksiin ja sillä siisti. No, ei todellakaan kovin siistiä mutta realiteetti kuitenkin."
Erkki Pulliainen; kolumni Koillissanomissa huhtikuussa 2004
Toisen maailmansodan jälkeen Suomen valtio pakkolunasti yksityisomistuksessa olevaa maata siirtoväen uudelleen asuttamista varten. Maanhankintalakia tehtäessä siihen piti kuitenkin säilyttää erityinen ns. 'ruotsalaispykälä' (92§) ruotsinkielisen yläluokan etujen turvaamiseksi. Suomenruotsalaiset vastustivat kiivaasti siirtoväen asuttamista 'omille' alueilleen. Silloisesta suuresta ruotsinkielisestä vaikutusvallasta on konkreettisimmin tänä päivänä näkyvissä juuri ruotsinkielisten keskittyminen maamme parhaimmille ja geopoliittisesti merkittävimmille (rannikko)alueille.
Suomalaisessa demokratiassa Rkp:llä ei kuitenkaan ole ollut helppoa politikoida päätöksiä haluamaansa suuntaan. Kansan saadessa valita kansanedustajat valtiopäiville päättämään Suomen asioista Rkp:n kroonisesti vähentyneen kannatuksen vuoksi puolueen moraali on vaikuttaa rappeutuneen totaalisesti, kun yhteistyökumppaneita on jouduttu hakemaan niin äärioikealta kuin äärivasemmaltakin. Sodan jälkeen Rkp oli kommunistien kanssa vaatimassa hanakimmin sotasyyllisyysoikeudenkäyntejä mahdollisimman monille - ei niin väliä olivatko henkilöt mitään väärää koskaan tehneetkään paitsi tietysti puolustaneet Suomea henkeen ja vereen.
Historiansa aikana Rkp:n kannatus on laskenut kroonisesti: v. 1945 puolueen kannatus eduskuntavaaleissa oli vielä 7,9%:a mutta v. 2003 enää vaivaiset 4.6%:a. Tämä kehitys on kuitenkin vain demokratian itsepuolustus ja riemuvoitto Suomelle.
1906
Vuoden 1906 puolueohjelma painotti kansan perustuslaillisia oikeuksia ja vaati kielilakia, joka takaisi ruotsinkielisen väestön oikeuden käyttää omaa kieltään ja saada koulutusta ruotsiksi. Axel Lille ehdotti myös progressiivistä tuloveroa, lyhyempää työaikaa ja pakollista siviiliavioliittoon vihkimistä, mutta ehdotus hylättiin.
1914
Uusi sosiaalipoliittinennen ohjelma hyväksyttiin 1914. Siinä vaadittiin sairas- ja invalidivakuutuksen sekä kansaneläkkeen perustamista. Haluttiin myös luoda yleinen oppivelvollisuus ja kansakoulu, joka olisi korkeamman opetuksen perusta.
1917
Konservatiivinen mielipide poisti ohjelman sosiaalipoliittiset osat vuonna 1917. Suomen itsenäisyydestä sanottiin, että "puolue haluaa isänmaallisena puolueena ... laajentaa ja turvata maan poliittista itsemääräämisoikeutta". Axel Lille erosi puheenjohtajan paikalta ja uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Eric von Rettig.
1924
Vuoden 1919 hallitusmuoto sääti että Suomella on kaksi virallista kieltä - suomi ja ruotsi - ja että väestön tarpeet täytettäisiin molemmilla kielillä. Vuoden 1924 ohjelma painottaa ruotsinkielisten vaikutusvaltaa tasavallan yleisissä, poliittisissa, kulttuurisissa ja taloudellisissa asioissa. Vaadittiin, että myös ruotsinkielisten alueiden ulkopuolella asuvat voisivat äänestää Ruotsalaista kansanpuoluetta.
1937
Ohjelma, joka hyväksyttiin 1937 oli voimassa vuoteen 1964 asti, ja siinä näkyy epävarma maailmanpoliittinen tilanne. Haluttiin säilyttää ja vakiinnuttaa Suomen vapaus, vastustaa diktatuurisia pyrkimyksiä ja yhteiskuntaa hajoittavaa toimintaa sekä turvata sanan- ja yhdistysvapautta.
Haluttiin myös tukea elinkeinoelämää ja kotimaista tuotantoa. Kaikkein tärkeimpiä olivat kuitenkin periaatteet, jotka koskivat ruotsinkielisten asemaa Suomessa.
1964
Ulkopolitiikkaa käsiteltiin yksityiskohtaisesti uudessa puolueohjelmassa: "Maamme tulisi pysyä valtapoliittisten ristiriitojen ulkopuolella, tukea Pohjoismaiden neuvostoa ja varjella YK:n peruslauselmaa sekä laajentaa ystävällisiä suhteita Neuvostoliittoon". Muutoin painostettiin sosiaalisia kysymyksiä sekä koulutus- ja kulttuuriasioita.
1974
Nyt vaadittiin alueellista tasa-arvoisuutta, inhimillisempää yhteiskuntaa ja terveempää elinympäristöä. Haluttiin vaikuttaa sosiaalisen turvallisuuden ja yhteiskunnallisen tasa-arvoisuuden hyväksi sekä tarjota kaikille mielekästä työtä. Maan riippumattomuuspolitiikan tärkeyttä painotetaan ja halutaan, että Suomi lisää kehitysmaatukeaan ja toimii kehitysmaiden ja teollisuusmaiden välisen tulojaon tasaamisen puolesta.
1988
Rkp määritteli itsensä tässä puolueohjelmassa kokoavaksi poliittiseksi kansanliikkeeksi kaikille niille jotka haluavat puolustaa Suomen kaksikielisyttä. Aikaisemmin rkp oli määritellyt itsensä kansanliikkeeksi ruotsinkielisille ja kaksikielisille. Puolue sanoi myös puolustavansa laajakatseista vähemmistöpolitiikkaa joka vahvistaa yhteihenkeä ja yhteistyötä.
1997
Puolueen perusmääritys säilyi muuttumattomana. Kuten edellisessä ohjelmassa puolue sanoo taistelevansa vahvan ruotsinkielisyyden, toimivan kaksikielisyyden ja elävän pohjoismaalaisuuden puolesta. Määritystä laajennettiin kuitenkin siten, että työ vahvistetun eurooppalaisen yhdentymisen ja globaalin vastuun parantamiseksi otettiin mukaan.
Yleispoliittisessa osassa puolue sanoo, että perusedellytys hyvinvoinnin ja oikeudenmukaisuuden edellytysten parantamiseksi on yhteiskunta joka palvelee yksilöä, talous joka perustuu yksityiseen aloitteeseen ja ympäristön huomioon ottamiseen. Tärkeitä elementtejä ovat myös opetuslaitos joka antaa yksilölle mahdollisuuden kehittya ja sosiaaliturva joka on kattava, mutta samalla aktivoiva.
Axel Olof Freudenthal (1836-1911), Helsingin yliopiston ruotsinkielen professori on Suomen ruotsalaisen kansallisliikkeen alullepanija. Rkp pitää edelleen Freudenthalia puolueen henkisenä isänä (tämän voi halutessaan tarkistaa Rkp:n nettisivuilta: http://www.sfp.fi/fi/page.php?pageid=44 jossa kerrotaan mm. seuraavaa: "-- Axel Olof Freudenthal, jonka myös voi nähdä Ruotsalaisen kansanpuolueen henkisenä isänä.") hänen rasistisista ajatusmaailmasta huolimatta. Oleellista tässä nimenomaan on se, ettei Rkp ole sanoutunut vielä tähänkään päivään mennessä irti Freudenthalin sairaan rasistisesta ja narsistisesta ideologiasta.
Suomen ruotsalaisuuden perustana on Freudenthalin julistus: "Ruotsia puhuva sivistynyt luokka kuuluu ruotsalaiseen kansallisuuteen, joka näin ollen oli ollut ja on edelleenkin valtiaskansa." (LA Puntilan väitöskirja, "Ruotsalaisuus Suomessa", Otava 1944.)
Seuraavassa muutama ydinkohta Suomen ruotsalaisen kansallisliikkeen aatepohjasta Freudenthalin lausumana (Puntila):
"Suomalaiset eivät olleet voineet, rotunsa jäsenkansaa kun olivat, luoda ennen ruotsalaisten valloitusta mitään omintakeista kulttuuria."
"Historiasta tiedämme, että niillä kansoilla, jotka kuuluvat turaanilaiseen kansansukuun, ei ole mitään erikoisia luonnonlahjoja itsenäiseen edistymiseen sivistyksen eikä viljelyksen alalla."
"Ei mikään muu kansa Euroopassa ole osoittanut niin vähän taipumusta itsenäiseen asemaan kansojen joukossa kuin suomalainen ja ylipäänsä koko turaanilainen suku."
"Älyllisessä suhteessa suomalaiset eivät vielä vetäneet vertoja muille kansoille."
"Ruotsalaisen talonpojan mielestä suomalainen ammattitoveri on alempi olento, erämaiden pölkkypää, joka kaikissa suhteissa on hänestä jäljessä."
Yo. lauseissa lienevät motiivit, miksi ruotsinkielinen yläluokka vastusti kynsin hampain Helsingin yliopiston suomenkielistämistä v. 1937.
Suomenkielisiä kohtaan barbaarisesti toiminneen hirmuhallitsija Kustaa Adolfin päivänä marraskuun kuudentena Suomen ruotsinkieliset viettävät Ruotsalaisuuden päivää mutta vaikuttaa pikemminkin siltä, että silloin juhlitaan suomalaisuutta raiskannutta kuningasta, suomenkielisiä kohtaan toteutettua vuosisatoja jatkunutta syrjintää ja ruotsinkielisen eliitin privilegioiden pönkittämiseksi kehitettyä politiikkaa. Axel Olof Freudenthal oli juhlapuhujana ensimmäisessä Ruotsalaisuuden päivän juhlassa 1908. Henkilöt ja yhteisöt, jotka ansiokkaasti ovat edistäneet Freudenthalin aatetta, on palkittu Axel Olof Freudenthal mitalilla, jota jaetaan täysin käsittämättömästi vielä nykyäänkin. Mitalin saajat löytyvät mm. osiosta 'Tilastoja'.
Johannes Virolainen kirjoittaa kirjassaan Vallankäyttö Kekkosen kaudella mm. seuraavaa:
"Merkittävin kulttuuripoliittinen ratkaisu Koiviston hallituksen aikana oli peruskoulun puitelain valmistelu ja hyväksyminen. Puuttumatta asiaan muuten, on korostettava, että Paasion hallitus (opetusministerinä Reino Oittinen) oli ehtinyt jo antaa lakiesityksen eduskunnalle. Uuden hallituksen aloitteesta esitystä muutettiin siten, että peruskouluun tuli kaksi pakollista kieltä: englanti ja ruotsi, eikä vaan englanti, kuten Oittinen oli esittänyt." Sittemmin Johannes Virolainen palkittiin Axel Olof Freudenthal-mitalilla, joka annetaan suomen ruotsalaiskansallisen liikkeen ansiokkaille edistäjille.
Näin taas kirjoittaa peruskoulun opetussuunnitelmakomitean jäsen emeritus opetusneuvos Jaakko Linnankivi (HS 22.11.1995):
"Koululainsäädännön koonti- ja tarkistustyö on meneillään. Perusopetuksen tehtävää arvioitaessa pitäisi kuulla riittävästi koulutyön todellisuuden, oppimisen, opetuksen, työ- ja kulttuurielämän sekä kansainvälistymisen asiantuntijoita. Peruskoulun kieliohjelma on aihetta arvioida uudelleen. ... Peruskoulun kahdesta pakollisesta kielestä on kiistelty aikaisemminkin. Hallituksen lakiesityksessä (Koulujärjestelmäksi) ja sivistysvaliokunnan mietinnössä 1968 esitettiin peruskouluun yhtä vierasta kieltä. Koulunuudistustoimikunta ja Peruskoulun opetussuunnitelmakomitea olivat ehdottaneet samaa. Hallitus vaihtui ja uusi hallitus teki sisäpoliittisen ratkaisun: ruotsin kielestä tuli peruskoulun pakollinen oppiaine."
Vuonna 1964 maalaisliitolle oli vitaalia saada muodostetuksi sen johtama hallitus ja tämä ei ollut mahdollista ilman Rkp osallistumista. Rkp asetti mukaan tulonsa ehdoksi pakkoruotsin. Maalaisliiton silloinen puheenjohtaja Johannes Virolainen (ilmeisestikin Kekkosen avulla) 'runnoi' Linnankiven mukaan muut hyväksymään Rkp:n triviaalin vaatimuksen.
Rkp:n kansanedustajat istuvat eduskunnassa äärioikealla.
Tänä päivänä Rkp lienee vain yhden asian puolue eli ruotsinkielisen yläluokan etuja ajetaan keinoja kaihtamatta.
Puolueen europarlamentaarikko Henrik Lax otti jopa yksinoikeuden määritellä suomalaisuutta uudestaan ja paasasi Helsingin Sanomissa 6.12.1995 ruotsinkielen kuuluvan jokaisen suomalaisen identiteettiin ja yleissivistykseen. Mitään asia-argumenttejahan Lax ei osanut vulgaarin ideologiansa perusteeksi esittää ja vaikeaahan se tosin olisi ollut väittää etteivät esim. maamme ruotsinkieltä taitamattomat sotaveteraanimme ole identiteetiltään suomalaisia.
Lax on myös jaksanut paasata jopa eduskunnassakin siitä kuinka hänen jokin hänen kesämökkiinsä liittyvä sähkötaulu sisälsi tekstiä vain suomeksi ja englanniksi.
Laxin ideologia näyttää siis perustuvan Freudenthalin oppeihin suomenkielisten alempirotuisuudesta. Tosin yksikään suomenruotsalainen ei tätä tänä päivänä uskalla ääneen sanoa - tietysti Ida Asplundia lukuunottamatta.
Puolueen kansanedustaja Ulla-Maj Wideroos ei kestänyt otakantaa.fi -foorumia ja yritettyään aikansa sensuroida foorumin sisältöä diktaattorimaisesti junttasi sen kokonaan sensuroiduksi. Otakantaa.fi oli foorumi, jossa saattoi kommentoida valtionhallinnon hankkeita ja keskustella niistä. Vaan eipä voi enää. Foorumilla paljastettiin Rkp:n todellinen rooli, jota Wideroos ja ruotsinkieliset tahot eivät kertakaikkiaan kestäneet. Valtiohallinnolle näyttää siis olevan tärkeämpää ruotsinkielisen yläluokan etujen sementoiminen kuin kansalaistensa kuunteleminen.
Ex-ministeri: Lipponen esti pakkoruotsin poistamisen
Toisen kotimaisen kielen poistuminen ylioppilaskirjoitusten pakkoaineena olisi saattanut toteutua jo viime hallituskaudella, ellei silloinen pääministeri Paavo Lipponen (sd.) olisi estänyt sitä.
Edellisen hallituksen opetusministeri Maija Rask (sd.) kertoi tänään eduskunnassa, miten hän eräänä kauniina aamuna sai puhelun pääministerin kansliasta.
- Viesti oli selvä ja yksinkertainen: En saaaa tuoda muutosesitystä hallituksen käsittelyyn. (RKP:n eduskuntaryhmää silloin johtanut) kansanedustaja Ulla-Maj Wideroos ja pääministeri olivat sopineet asiasta.
Nykyisessä hallituksessa RKP ei ole saanut enää sivustatukea ja puolueen ministerit Jan-Erik Enestam ja Wideroos ovat jääneet yksin vastustamaan muutosta, jonka he pelkäävät heikentävän ruotsin kielen asemaa Suomessa.
Toisen kotimaisen kielen - useimmille ruotsin - poistuminen ylioppilaskirjoitusten pakkoaineena sai tänään pääosin myönteisen vastaanoton, kun eduskunta aloitti hallituksessa kiistaa herättäneen lainmuutoksen käsittelyn.
Julkaistu 20.04.2004 Kaleva
Puolueen kansanedustaja Jan Erik-Enestam on avoimesti sitä mieltä, että ruotsi on sivistävämpää kuin matematiikkaa joten ylioppilaskirjoitusten rakenneuudistus vuonna 2004 lienee ollut hänelle kova paikka. Vaan mitäköhän mahtavat ranskalaiset ja englantilaiset ajatella mokomasta mielipiteestä.
Rkp:n vaatimuksesta Suomalaisuuden liiton 34 000 euron valtionapu poistettiin vuonna 2002. SL on ajanut kunniakkaasti länsimaista demokraattista kielivapautta Suomeen ja tämä on ilmeisesti ollut Rkp:lle myrkkyä.
Rkp on ollut aina eduskunnassa se puolue, joka on pakottanut pakkoruotsia suomalaisille kuin käärmettä pyssyn piippuun. Puolueen kansanedustajat toistelevat papukaijamaisesti vailla mitään aivotoimintaa näennäisargumentteja 'Suomi on kaksikielinen maa' ja 'on yleissivistysta osata ruotsia'. Näiden näennäisargumenttejen virheellisyys ja epäpätevyys on ollut helposti todistettavissa. Silti Suomessa on pakkoruotsi eli motiivit pakkoruotsitukseen lienevät aivan jossain muualla.
Rkp:n kannatus laski vuoden 1999 eduskuntavaaleista 0,5 prosenttiyksikköä vuoden 2003 eduskuntavaaleihin 4,6%:iin. Ironisesti tästä vaalitappioista olikin vain palkintona yksi ministerin salkku lisää. Puolueella on siis nykyään epädemokraattisesti kaksi ministerin paikkaa eli 11%:a (18 ministeriä) valtaa koko valtioneuvostossa. Muistutetaan tässä vielä heti perään suomenruotsalaisten suhteellisen osuuden maamme väestöstä olevan vain 5,53%:a (Ahvenanmaa poislukien osuus on jo alle 5%:a).
Suomen eduskuntavaaleissa äänestetään siis käytännössä siitä, mitkä puolueet pääsevät Rkp:n kumppaneiksi hallitukseen.